Yhdysvaltojen ulkoministeriö on hyväksynyt raskaiden raketinheitinjärjestelmien sekä niihin liittyvän muun kaluston myynnin Suomeen. Myynnin esteiden poistumisesta kertoi sotaministeriö Pentagon.
Tulevien kauppojen hinnaksi arvioidaan lähes 550 miljoonaa euroa. Pentagon sanoo, että pääasiallinen asetoimittaja on Lockheed Martin, joka kauppasi Suomeen myös yli 10 miljardia maksavat hävittäjäkoneet.
Historiallisen suureksi ja kalliiksi paisunut asevarustelu on paljon muutakin kuin hävittäjiä ja raketinheittimiä. Kauppoja on tehty satojen miljoonien arvoisista ohjuksista, liitopommeista, tykeistä ja kaikenkokoisista ammuksista.
Rauman telakalla on työn alla myös neljä sotalaivaa. Nekin ovat miljardiluokan hanke. Telakka on ollut konkurssiuhan alla ja valtio on joutunut lisärahoittamaan ja takaaman sitä. Marinin (sd) hallitus esitti tämän vuoden neljännessä lisäbudjetissa ”laivakonkurssille” jälleen 100 miljoonaa euroa.
Asevarustelu ja sotien valmistelu nielee jo niin paljon valtion rahaa, että pienetkin lisäykset sosiaali- ja terveydenhuoltoon ovat estyneet.
Esimerkiksi kuukauden kuluttua aloittavilta hyvinvointialueilta puuttuu yli miljardi euroa, jotta ne pystyisivät edes säilyttämään nykyiset palvelut ja hoitotason. Monet Suomen terveyskeskuksista ovat jatkossa lakkautusten listalla.
Työkansan Sanomat 13/2022