Huhtikuun vaalien jälkeen aiempi eduskunnan oppositio istuu nyt kokoomusjohtaja Orpon hallituksessa ja demarijohtaja Marinin entisen viisikkohallituksen neljä puoletta kiukuttelevat oppositiossa.

Tässä vuorottelussa ei ole mitään epätavallista, sillä oppositiot ja hallitukset vaihtavat tavallisesti paikkaa neljän vuoden välein.

Samalla kun paikat vaihtuvat, vaihtuvat myös puheet. Nykyinen eduskunnan oppositio arvostelee entisen opposition hallituspolitiikkaa, vaikka kyse on saman porvaripolitiikan jatkamisesta, tosin aiempaakin kovempana.

Vallanvaihdos on avannut myös ay-liikkeen johtajien suut. Tästä on oiva esimerkki SAK ja sen puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Ja ovat ne muutkin keskusjärjestöt johtajineen kömpineet ulos piiloistaan.

SAK on laskelmissaan päätynyt nyt huomioon, että pienituloisten työntekijöiden ostovoima on heikentynyt tuntuvasti. Työväestön ostovoimassa on vajaassa kahdessa vuodessa otettu takapakkia peräti 14 vuotta.

SAK:n mukaan pienituloisten ostovoimasta on leikkaantunut toissa vuoteen verrattuna keskimäärin 166 euroa kuukaudessa. Ostovoimaa on syönyt inflaatio, joka oli vielä viime vuonna yli 7 prosenttia.

Tästä herää luonnollisesti yksi kysymys – mitä SAK on ammattiliittoinen tehnyt tuon ilmiselvän menetyksen korvaamiseksi? Vastauskin on lyhyt, käytännössä ei paljon mitään.

SAK on pakottanut jäsenliittonsa kiky-sopimuksesta lähtien hyväksymään reaaliansioita romauttavan ”yleisen linjan”. Siitä ei ole julkisesti päätetty missään, mutta jäljet johtavat kapitalistien EK:n kabinetteihin.

SAK:lla olisi ollut mahdollisuus korjata viime syksyn ja kuluneen talven aikana työväestön reaalipalkkojen ale ja ostovoiman menetys. Sitä se ei tehnyt, vaan ajoi ”yleisen linjan” vain vähän yli 6 prosentin palkankorotukset työntekijöiden palkkoihin. Nekin kahden vuoden aikana.

Nyt SAK:n mukaan ay-liike palaa työntekijöiden ostovoimaan seuraavalla työehtosopimusten neuvottelukierroksella. Ei palaa, jos entinen meno jatkuu.

Pakina, Rauno Lintunen

Työkansan Sanomat 8/2023

Varas huutaa, ottakaa varas kiinni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit käsitellään CleanTalk-pilvipalvelussa roskapostikommenttien suodattamiseksi. Näitä tietoja säilytetään palvelun lokitiedoissa 7 päivää jonka jälkeen ne poistetaan.