Olen törmännyt sosiaalisessa mediassa ja keskusteluissa väittämään, missä vasemmistoliittoa kutsutaan työväenpuolueeksi. Ei se ole. Tuskin enää oikeistolaistunutta vasemmistoakaan.
Vasemmistoliiton rappio alkoi voimistua puolueen entisen puheenjohtajan Li Anderssonin aikana.
Ratkaisevia askelia olivat sotaharjoitusten suuri kasvu, ulkomaiset sotajoukot Suomen maaperällä, ja muun muassa Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa tehdyt kahdenväliset sotasopimukset.
Militaristista menoa seurasi sotilasliitto Naton jäsenyys. Anderssonin mukaan se ei ollut hallituskysymys. Ei ollut, ja erimieliset siirrettiin syrjään. Tuo syrjäyttäminen näkyi vielä huhtikuun alue- ja kuntavaaleissa.
Li Andersson toimi vasemmistoliiton puheenjohtajana kahdeksan vuotta. Kukaan aiemmista puheenjohtajista ei ole ollut yhtä vahingollinen työväenluokalle kuin hän.
Andersson siirtyi lopullisesti viime vuoden lokakuussa EU:n leipiin. Palkka ja palkkiot ovat ruhtinaallisia. Sosialismin, Neuvostoliiton ja Venäjän vastainen räksytys vain jatkuu, entistäkin pahempana.
Anderssonin tilalle nostettiin ensimmäisen kauden kansanedustaja Minja Koskela. Hän seuraa Anderssonin EU-linjaa antikommunistina. Koskela on entiseltä ammatiltaan musiikinopettaja. Hän on myös kirjoittanut kirjan ”Ennen kaikkea feministi”.
Uuden puheenjohtajan henkilöhistoria ja nykypuheet viittaavat vahvasti Frankfurtin koulukuntaan.
Frankfurtin koulukunnanideologia perustuu joukkoon porvarillisia väittämiä. Pääsanoma on, että nykykapitalismissa työläiset eivät ole enää vaikuttava poliittinen tekijä, eivät edes taustavoimana.
Työläiset korvaava poliittinen voima olisivat erilaiset vähemmistöt, jotka liittoutumalla nousisivat taustalta poliittiseksi ja kulttuuriseksi vaikuttajaksi.
Tämä näkyy erityisesti nykyisten vasemmistopuolueiden politiikan ja käytäntöjen oikeistolaistumisessa ja kulttuurin yhdessä osassa, kaupallisessa viihdeteollisuudessa, joita porvarimedia tukee näkyvästi ja äänekkäästi.
On todettava, että vasemmistoliitto on onnistunut Frankfurtin koulukunnan oppien toteuttamisessa. Samalla se on luopunut työväenpuolueen roolistaan, ja ajettu oikeiston kylkeen ja sotapolitiikan kannattajaksi.
Li Andersson on EU-parlamentissa ajamassa oikeiston riveissä satojen miljardien eurojen uusia asepaketteja, ehkä myös sen ”halukkaiden ryhmässä”. Vastalauseita ei ainakaan ole kuulunut.
Minja Koskela ei ole poikennut Anderssonin linjalta. Pikemminkin päinvastoin.
Pakina/Rauno Lintunen
Työkansan Sanomat 3/2025