Usein puhutaan siitä, miten Lokakuun vallankumouksessa työläiset, talonpojat ja sotilaat ottivat bolshevikkien johdolla vallan käsiinsä. Mutta miten se käytännössä tapahtui? Antikommunistinen propaganda jopa väittää, ettei Lokakuun vallankumous ollut vallankumous ollenkaan, vaan jonkinlainen juoni tai sotilasvallankaappaus.
Vuoden 1905–6 vallankumouksen vaikutus
Venäjän vallankumouksella 1905–6 oli tärkeä vaikutus bolshevikkien vallankumousteoriassa. 1905–6 oli tapahtunut talonpoikien kapinoita, työläisten suurlakkoilua, katutaisteluita ja sotilaiden kapinoita, joista osa bolshevikkien johdolla.
1905–6 oli sekä bolshevikeille että kansalle vallankumouksen kenraaliharjoitus. 1905–6 vallankumouksen aikana perustettiin ensi kerran myös neuvostoja.
Lenin oli kehittänyt ajatuksen ”työläisten ja talonpoikien demokraattisesta diktatuurista”, eli demokraattisesta (antifeodalistisesta) vallankumouksesta työläisten johdolla ja liitossa talonpoikien kanssa.
1905–6 tapahtumat ilmaantuivat osittain uudelleen 1917 helmikuussa: katutaistelut, jotka kaatoivat tsaarin vallan, talonpoikien kapinat maanomistajia vastaan ja sotilaiden kapinat. Neuvostoja perustettiin nyt lähes kaikkialla, ei ainoastaan suurimmissa kaupungeissa.
Demokraattisen ja sosialistisen vallankumouksen suhde
Lenin katsoi 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen, että demokraattinen (eli antifeodalistinen, porvarillinen) vallankumous on toteutunut, ja että Petrogradin työläisten, talonpoikien ja sotilaiden neuvosto edustaa hänen aiemmin teorioimaansa ”työläisten ja talonpoikien demokraattista diktatuuria”.
Petrogradin neuvosto ei kuitenkaan ollut yksin vallassa, vaan sen rinnalla oli olemassa kilpaileva porvarillinen väliaikaishallitus. Väliaikaishallitus pysyi pystyssä, koska aluksi neuvosto ei yrittänyt kaataa sitä. Kaksi kilpailevaa valtaa oli hetken aikaa olemassa rinnakkain, mutta kävi alati selvemmäksi, että lopulta toisen olisi voitettava.
Lenin sanoi, että demokraattisen diktatuurin tunnus on toteutunut ja on mentävä eteenpäin, sosialismiin, ja otettava kaikki valta neuvostoille. Hän torjui kaavamaisen näkemyksen, että sosialistinen vallankumous ei voi toteutua, jos demokraattinen vallankumous ei ole onnistunut kaikissa tehtävissään.
Lenin torjui myös Trotskin ja Parvusin 1905–6 esittämän tunnuksen, jonka mukaan demokraattinen vallankumous voitaisiin kokonaan hypätä yli (kts. esim. Lenin, ”Kirjeitä taktiikasta”, 8-13.4.1917). Molemmat olivat mekanistisia, yksipuolisia käsityksiä.
Demokraattista vallankumousta ei voitu ohittaa, mutta ilman kapitalistien vallan kaatamista se ei voinut menne enempää eteenpäin. Sosialistisen vallankumouksen olisi viimeisteltävä kaikki kesken jääneet demokraattiset tehtävät. Näistä tärkein oli feodaalisen maaomistuksen jäänteiden tuhoaminen maareformin avulla.
Helmikuun vallankumous oli päästänyt valloilleen talonpoikien taistelun maareformin puolesta, mutta prosessi oli vielä kesken. Bolshevikit halusivat ratkaista asian kokonaan talonpoikien hyväksi, kun taas porvarit todennäköisesti olisivat suostuneet pitkän viivyttelyn jälkeen hyvin vaillinaiseen maareformiin (kenties Stolypinin 1906 reformin uuteen versioon).
Bolshevikkien asema työväenliikkeessä
1910-luvulla bolshevikeillä oli ollut johtava asema Venäjän työväenliikkeessä. Porvarien väite, että bolshevikit olivat hyvin pieni ja epäsuosittu puolue, joka ilmestyi yleiseen tietoisuuteen äkisti helmikuun 1917 jälkeen, on liioittelua. Kuitenkin bolshevikkien kannattajat olivat militantteja aktiivisia työläisiä, jotka olivat suhteellisen pieni osa koko väestöstä.
Vallankumouksen luonteeseen kuuluu se, että valtavat määrät aikaisemmin apaattisia ihmisiä aktivoituu poliittisesti. Pikkuporvarillisten ”sosialistien”, menshevikkien ja eserrien suosio perustui juuri tuohon, vasta 1917 aktivoituneeseen jokseenkin spontaaniseen väestöön.
Ihminen ei hyppää täydestä epäpoliittisuudesta suoraan marxismi-leninismiin. Kansa tarvitsi sen välivaiheen, että se ensin kiinnostuu politiikasta vähemmän radikaalien puolueiden kautta.
Bolshevikit saivat nopeimmin jalansian tehdasproletaarien keskuudessa. Jo kesäkuussa 1917 bolshevikit saivat enemmistön Petrogradin tehdaskomiteoiden konferenssissa (esim. O. Anweiler, The Soviets, s. 126).
Petrogradin neuvostossa oli myös talonpoikia sekä paljon asepuvussa olevia talonpoikia eli sotilaita. Luonnollisesti tuo vähemmän proletaarinen koostumus auttoi menshevikkejä ja eserriä saamaan hyvän aseman.
Aluksi sotilaiden määrä neuvostossa ylitti monikerroin työläisten määrän. Lähestyttäessä lokakuuta 1917 työläisten ja sotilaiden edustajien määrä tasaantui vastaamaan paremmin kaupungin todellista väestörakennetta, mikä auttoi bolshevikkeja.
Samaan aikaan bolshevikkien suosio kasvoi huimasti myös sotilaiden ja talonpoikien, ei enää pelkästään työläisten, keskuudessa. Toisin kuin muut puolueet, bolshevikit vaativat valtaa kansalle (valtaa neuvostoille), ja tukivat talonpoikien sekä sotilaitten vaatimuksia (maareformi, rauha, sotilaiden oikeus päättää demokraattisesti omista asioistaan armeijassa).
Tehdaskomiteat olivat uusia radikaaleja elimiä, jotka olivat lähellä työläisiä. Sen sijaan ammattiliitot olivat Venäjällä jokseenkin alkeellisia. 1905–6 neuvostot, eivät liitot, olivat toteuttaneet usein lakkokomitean virkaa. Ammattiliittoihin kuului vain vähän ihmisiä, ja suhteellisen paljon hyvin palkattuja ammattilaisia.
Monet historioitsijat ovat huomanneet, että menshevikkien luotettavin tukijoukko olivat ’työläisaristokraatit’, kaikkein parhaiten palkatut vanhat ammattimiehet (Venäjällä tuohon aikaan se tarkoitti erityisesti kirjatyöntekijöitä). Tämä on tietysti yleistys, eikä tätä saa ottaa liian kiveen hakattuna tai irrotettuna sen ajan kontekstista, mutta bolshevikkien tukijat olivat yleensä köyhempiä, nuorempia sekä ammattimiehiä (metallimiehiä jne.) että sekatyöläisiä.
Kuitenkin lokakuuhun mennessä paria poikkeusta lukuunottamatta ”kaikki ammattiliitot suurissa teollisuuskaupungeissa kannattivat Leninin puoluetta” (Anweiler, s. 177)
Kysymys maasta ja rauhasta – talonpojat ja sotilaat
Enemmistö sotilaista oli talonpoikia, mutta ryhmien kesken oli paljon päällekkäisyyttä. Talonpojat eivät ennen vuotta 1917 olleet poliittisesti kovin aktiivisia tai tietoisia maailman tapahtumista.
Talonpojat kannattivat perinteisesti Eserräpuoluetta, mutta eserrien ja talonpoikien välille syntyi kasvava ristiriita. Eserrät menivät väliaikaishallitukseen, vastustivat tai viivyttivät maareformia sekä kategorisesti vastustivat rauhaa.
Talonpoikien kapinat riehuivat läpi vuoden 1917 eserrien vastustuksesta huolimatta ja puolue hajosi myöhemmin osittain sen seurauksena. Bolshevikit olivat ainoa puolue, joka antoi kaiken tuen talonpojille ja sotilaiden vaatimukselle rauhasta.
Tämä ei ollut sattumaa vaan johtui siitä, että Venäjällä ainoastaan bolshevikit pitivät ensimmäistä maailmansotaa imperialistisena rosvosotana, jota oli vastustettava. Ja ainoastaan bolshevikit katsoivat, että talonpoikien on liittouduttava työläisten kanssa vallankumoukselliseen taisteluun eikä aneltava reformeja porvareilta.
Sotilaat alkoivat kääntyä bolshevikkien kannalle tietoisesti jo ennen Lokakuun vallankumousta. Bolshevikkien vaatimus rauhasta vetosi heihin, ja he olivat päässeet paremmin selville maailman poliittisesta tilanteesta kuin talonpojat kaukana maaseudulla.
Maaseudun väestö tavallaan siirtyi bolshevikkien puolelle viiveellä – heidän tietämyksensä politiikasta ja bolshevikeista oli jäljessä työläisiä ja sotilaita. Mutta objektiivisesti he olivat bolshevikkien kanssa samalla puolella jo heti helmikuusta lähtien, koska talonpojat kapinoivat (ja heidän välitön taloudellinen intressinsä pakotti heidät siihen) ja kaikki puolueet vastustivat tuota kapinaa – bolshevikkeja lukuun ottamatta.
Bolshevikkien tukijat
Bolshevikeilla oli siis hyvin laaja kannatus tavallisen kansan keskuudessa, ja muiden puolueiden kannatus saattoi parhaimmillaan olla ohimenevää ja hataralla pohjalla. Bolshevikkien kannatus perustui työläisten ja talonpoikien todellisiin etuihin (rauhaa, leipää, maata, demokratiaa, sosialismia), kun taas muiden puolueiden kannatus perustui siihen, että kokemattomampi osa työkansaa ei ollut vielä tarpeeksi selvillä tilanteesta.
Menshevikkien kannatus perustui pieneen ryhmään hyvin palkattuja ammattilaisia ja henkisen työn tekijöitä sekä siihen, että osa tavallisia työläisiä ei ollut vielä selvillä menshevikkien ja bolshevikkien todellisesta luonteesta.
Eserrien suosio perustui talonpoikien tietämättömyyteen politiikasta, mikä mureni nopeasti, kun armeijassa olleita talonpoikia palasi kotikyliinsä kertomaan mitä maailmalla tapahtuu.
Bolshevikkien kannatus oli siis seuraavanlainen: kovan ytimen muodostivat karaistuneet työläiset sekä uudemmat työläiset. Sen ympärille kokoontuivat vallankumoukselliset sotilaat. Tärkein liittolainen oli talonpoikaisto (erityisesti köyhät ja keskivarakkaat), joka tarvitsi proletariaatin johtamaan sitä.
Tämä ilmeni hyvin konkreettisesti, sillä 1905–6 talonpojat olivat kapinoineet vain paikallisia maanomistajia eivätkä tsaarin valtiota vastaan. Talonpoikien kapinat olivat paikallisia. Niiden olisi yhdistyttävä maankattavaan vallankumoukseen kapitalistista valtiota vastaan, koska maanomistajien todellinen tuki oli valtio ja sen väkivaltakoneisto.
Lokakuun vallankumouksen toteuttaminen
a) Leniniläinen vallankumouksen teoria
Lenin suhtautui vallankumoukseen tieteenä ja taitona. Vallankumouksen suunnittelu ja toteutus vaativat osaamista. Lenin torjui toisen internationaalin mekaanisen käsityksen, että vallankumous tapahtuu jokseenkin itsestään, kunhan työläisten tietoisuus on saavuttanut tarpeeksi korkean tason.
Lenin ymmärsi, että vallankumous ei tapahdu irrallaan maailmasta, vaan vaatii vallankumouksellisen tilanteen: kriisitilanteen, jossa vanha valtio ei pysty hallitsemaan, ja jossa kansa ei enää alistu hallittavaksi. Lenin ymmärsi, että proletaarinen vallankumous on suunniteltava ja toteutettava. Sen voi tehdä vain työväenluokka ja sen liittolaiset, puolueen johdolla.
Lenin katsoi, että vallankumous voi onnistua vain, jos sillä on takanaan enemmistö työläisiä (erityisesti aktiivisia työläisiä) erityisesti Petrogradissa ja Moskovassa. Nuo työläiset vetäisivät mukaansa ja puolelleen muut työkansan osat – jotka todellisuudessa jo olivat bolshevikkien kannalla.
Lenin oli huolissaan siitä, että kapitalistien hallitus aloittaisi tehokkaan valkoisen terrorin vallankumouksen ennaltaehkäisemiseksi. Sen takia Lenin vaati, että kun aika on kypsä, on toimittava pikaisesti. Tilannetta ei saa päästää ohi. Hän oli valmis aloittamaan kapinan, kun bolshevikit olivat saaneet enemmistön Petrogradin ja Moskovan neuvostoissa.
Valmisteluissa kuitenkin kesti sen verran, että toinen koko Venäjän kattava neuvostojen kongressi tapasi vasta Lokakuun vallankumouksen aikana. Tuossa kongressissa bolshevikeilla oli enemmistö, eli heitä kannatti neuvostojen enemmistö koko maassa, ei vain Petrogradissa ja Moskovassa.
Erityisesti Trotski oli vaatinut vallankumouksen viivyttämistä kongressin jälkeen, mutta Leninin mielestä se oli turhaa formalismia. Vaalit ja kongressit eivät ratkaise vallankumousta, vaan todellinen kannatus, todellinen luokkien voimasuhde, jota äänestykset eivät koskaan täysin pysty ilmaisemaan.
b) Sotilaalliset vallankumouskomiteat
Bolshevikit olivat taitavasti valmistelleet aseelliset joukot vallankumoukseen. He perustivat neuvostojen alaisuuteen enimmäkseen bolshevikkijohtoisia sotilaallisia vallankumouskomiteoita. Näiden tarkoitus oli puolustaa demokraattista vallankumousta monarkistiselta vastavallankumoukselta.
Komiteat saivat arvokasta kokemusta Kornilovin vallankaappauksen torjumisessa elo-syyskuussa. Kornilovin kaappausyritys myös lisäsi tunnetta siitä, että oli aloitettava vallankumous. Paikalleen odottamaan jääminen johtaisi vääjäämättä uuteen vastavallankumousyritykseen, joka saattaisi onnistua. Nuo sotilaalliset vallankumouskomiteat olivat ne elimet, jotka toteuttivat Lokakuun vallankumouksen.
Yhteenveto
Monet asiat yhdistyivät ja tekivät Lokakuun vallankumouksen mahdolliseksi. Se ei kuitenkaan ollut sattumaa, vaan Lenin oli painottanut jo teoksessaan Mitä on tehtävä?, että on otettava huomioon kaikkien luokkien tilanne, kaikkien luokkien voimasuhteet.
Lenin näki pääristiriidat: taistelu imperialistista sotaa vastaan, taistelu sosialismin puolesta, maareformi (”rauhaa, leipää, maata”) sekä toissijaiset vaikuttimet. Hän näki vallankumouksen tärkeimmät voimat: työläisten johtoasema, talonpojat liittolaisena.
Johtuen siitä, että Lokakuun vallankumous oli varsin veretön ja että sen suorittivat neuvostojen sotilaalliset vallankumouskomiteat, eikä ’spontaani kansannousu’, antikommunistit esittävät kyseessä olevan pienen ryhmän suorittama juoni. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.
Vallankumous iski, kun kapitalistien valta oli rapistunut. Porvarien yrityksen organisoida aseellisia joukkoja vallankumousta vastaan olivat täysi farssi: Moskovan valkoisten upseerien kapina tukahdutettiin nopeasti, Kerenskin armeija hylkäsi heidät.
Kuten Lenin sanoi, ”on koottava suuri ylivoima ratkaisevaan paikkaan ja ratkaisevalla hetkellä” (Syrjäisen neuvoja). Kapitalistien hallinto oli täysin vailla tukea, vallankumouksella taas oli valtava ylivoima, ehdottoman enemmistön kannatus.
Tomi Mäkinen
Venäjän Lokakuun 25. päivän (Marraskuun 7.päivä) suuren sosialistisen vallankumouksen alkamisesta on kulunut tänä vuonna 107 vuotta.
Työkansan Sanomat 7/2024