Hyväksytty 24. edustajakokouksessa 16.-17.10.2021
Sisältö:
1 YMPÄRISTÖ JA YHTEISKUNTA
2 VASTUU ASETETTAVA YMPÄRISTÖN JA LUONNON PILAAJILLE
3 YMPÄRISTÖPOLITIIKAN YLEISMAAILMALLISET ONGELMAT JA NIIDEN LUOKKALUONNE
4 ASEVARUSTELUN LOPETTAMINEN EDISTÄÄ YMPÄRISTÖN- JA LUONNOSUOJELUA
5 YMPÄRISTÖN TILA SUOMESSA
- Energia
- Ilmansaasteet
- Liikenne
- Vesistöjen saastuminen
- Maatalous
- Metsät ja suot
- Ympäristönhallinto ja maankäyttö
- Jätteet ja kierrätys
- Suojelualueet
- JÄSENYYS EUROOPAN UNIONISSA HEIKENTÄÄ YMPÄRISTÖNSUOJELUA SUOMESSA
- SOSIALISMI ON RATKAISU MYÖS YMPÄRISTÖONGELMIIN
- YMPÄRISTÖ JA YHTEISKUNTA
Ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus on monimutkainen prosessi. Ihminen on osa materiaalista
maailmaa, jolle on ominaista pysyvä muutos. Ihminen tietoisena osana materiaa muokkaa ympärillään olevaa
aineellista maailmaa, jota kutsumme luonnoksi. Ja toisaalta muutos luonnossa vaikuttaa olennaisella tavalla
ihmisen kykyyn huolehtia itsensä uusintamisesta lisääntymällä ja työprosessissa.
Ihmisyhteiskunnan ja luonnon välinen vuorovaikutussuhde on järkkynyt. Ihmiskunnan valtaenemmistö elää
tänään kapitalistisessa markkinataloudessa, jossa yksityinen pääoma pyrkii mahdollisimman suureen
kasvuun. Kapitalismille ominainen yhteiskunnallisesti suunnittelematon tavaroiden ja palveluiden tuotanto
perustuu luonnon ja ihmisen riistoon, jossa huomioidaan vain lyhytnäköiset taloudelliset edut.
Työväenluokan edun mukaista on riiston lopettaminen ja yhteiskuntakehityksen rakentaminen
kokonaissuunnittelun pohjalta. Tämän varaan voidaan perustaa kestävä suhde ihmisyhteiskunnan ja luonnon
välille.
Ihmiskunnan hyvinvointi ja tulevaisuus ovat tiukasti sidoksissa luonnon tasapainon säilymiseen maapallolla.
Luonnonrikkauksien imperialistinen riistokäyttö on kaikkein suurin uhka tälle tasapainolle. Huolenpito
luonnosta ja sen monimuotoisuuden säilyttämisestä on myös huolenpitoa nykyisten ja tulevien
ihmissukupolvien hyvinvoinnista, ihmisen itsensä uusintamisesta. Vastuumme ympäristöstä ei perustu
pelkästään välttämättömyyteen säilyttää luonto yhteiskunnan hyvinvoinnin vuoksi, vaan sillä on myös
kauaskantoisempi merkitys. Koko inhimillisen elämän säilyttäminen maapallolla. - VASTUU ASETETTAVA YMPÄRISTÖN JA LUONNON PILAAJILLE
Jatkuva teollistuminen, kaupungistuminen, lisääntyvä liikenne, tehomaatalous, metsätalous ja massaturismi
ovat muuttaneet ja tuhonneet maailmanlaajuisesti luontoa. Suunnittelematon yhteiskuntapolitiikka on
aiheuttanut laajoja ja pitkäkestoisia häiriöitä ihmisen ja muun luonnon väliseen vuorovaikutussuhteeseen.
Tuhojen syy on laaja kansainvälinen kauppa välttämättömänä osana kapitalismin tuotantotapaa. Se on
tavaran tuotantoon ihmistyötä hyväksikäyttämällä perustuvaa kehitystä, jonka tarkoituksena on pääoman
kartuttaminen lisäarvoa tuottamalla. Se tapahtuu työläisten tekemää työtä hyödyntämällä ja ryöstämällä
maapallon luonnonvaroja. Päävastuun kantajia ovat Yhdysvaltojen, EU: n ja niiden liittolaisten imperialistiset
taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset interventiot sekä kilpailu Venäjän ja Kiinan kapitalististen valtioiden ja
muiden talousalueiden kanssa. Tällä toiminnalla on aiheutettu valtavia ekologisia katastrofeja, satojen
tuhansien ihmisten repimistä kodeistaan, kotien tuhoamista, kulttuuriperintöjen, kasvi- ja eläinlajien
moninaisuuden ja infrastruktuurin hävittämistä.
Ympäristönsuojelua koskevat vetoomukset ovat kapitalistisessa järjestelmässä katteettomia niin kauan kuin
tavoitteena ei ole ihmisen työvoiman ja luonnon riistoon perustuvan tuotantotavan muuttaminen. Ne, jotka
tuhoavat ympäristöä tekevät samaan aikaan sen suojelusta liiketoimintaa. Luonto on monikansallisten
yritysten ja monopolien keskeinen kohde: yhtäältä ympäristö ja luonto on niille raaka-aineiden lähde,
jätteiden hävityspaikka ja toisaalta vielä voittoa tuottava sijoitussektori.
Vastuu ympäristön ja luonnon pilaamisesta on niillä, jotka hyödyntävät maaperän, ilman ja vesistöjen
luonnonvaroja ja tuottavat jätteitä: teollisuudella, yhdyskunnilla, liikenteellä, maataloudella ja myös
yksityisellä ihmisellä. On selvää, että jo kapitalismin aikana tarvitaan asennemuutosta ja sellaiset lait, jotka
estävät ympäristön turmelemisen, jäte- ja saastekuorman lisääntymisen ja kääntävät ne selkeään laskuun.
Käynnissä on kuitenkin kapitalismin suunnittelemattoman tuotantotavan säilyttämisyritys, jossa vastuu ja
kustannukset luonnon saastuttamisesta ja suojelemisesta yritetään asettaa vain työtätekevän luokan
harteille. Esitetään henkilökohtaista ja sukupolvien vastuuta: miksi et kierrätä? Miksi käytät muovipusseja?
Miksi tulostat paperille? Millaisen auton ostat? Miksi syöt lihaa?
Tämä on tekaistu yritys siirtää vastuu monopolien ja maiden hallitusten harteilta työtätekeville ja
työväenluokan perheille, kun kansainväliset kapitalistien suuryritykset tuottavat valtaosan esimerkiksi
maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Valtiot ovat kansainvälisissä asiakirjoissa sopineet ”saastuttaja
maksaa” -periaatteesta, jota myös EU ilmoittaa noudattavansa. Käytännössä EU-direktiivien mukaiset
muovipussimaksut, uusiutuvien energian tuottamistapojen verot ja muut suositukset ja määräykset
kohdistetaan työväestön kotitalouksiin.
Tavoitteena tulee olla ihmisten terveyteen ja ympäristöön haitallisesti vaikuttavien ja saastuttavien aineiden
vähentäminen. Tulee keskittyä riskien ehkäisyyn niiden alkutuotannon lähteillä hyödyntämällä tieteen ja
tekniikan kehityksen tarjoamia mahdollisuuksia, vaikka kapitalistisen tuotantotavan tuotannollisissa ja
rakenteellisissa suhteissa on vaikea erottaa tieteellistä totuutta. Haitallinen teollinen toiminta ja
rakentaminen on lopetettava.
Kapitalistisessa yhteiskunnassa saastuttamisen -tai ympäristön tuhoamisen estämiseksi tarvitaan poliittisia
päätöksiä. Poliitikkojen päätökset ovat kuitenkin sidoksissa taloudellisen hyödyn saajiin.
Kapitalisteja tukeville puolueille, hallituksille, EU:lle, jotka määrittävät terveys- ja saastuttamisnormien rajat
esim. juomaveden puhtaustason, sähkömagneettisen säteilyn, torjunta-aineiden käytön jäämät ja kromin
rajoja teollisuuden ja maatalouden etujen mukaisiksi, on haastavaa toimia ympäristönsuojelijoina.
Pyrittäessä mahdollisimman vähäiseen saastuttamiseen on ratkaisevan tärkeää käytettävän energian
tuotantotapa. Tieteellisten tutkimusten mukaan uusiutuvien energialähteiden aurinko, maalämpö, vesivoima
ja tuuli voivat olla todella hyödyllisiä ympäristön suojelemisessa. Samoin käytettyjen materiaalien kierrätys ja
kompostointi.
Kapitalistien niin sanottua vihreää sosiaalista sopimusta edistävä politiikka yrittää hallita samaa ongelmaa,
johon New Deal” -ehdotuksessa yritettiin puuttua melkein sata vuotta sitten: Pääoman liiallisen kasautumisen
ongelma. Monet kansainvälisen kapitalistisen talouden haarat ”torppaantuvat” seisahtuneeseen pääomaan,
jota ei voida sijoittaa kannattavasti, mikä taas johtaa peräkkäisiin kansainvälisiin kriiseihin, mm. vuosina 2008
ja 2020.
Uusien mahdollisuuksien luomiseksi ja kannattavien kapitalististen sijoitusten luomiseksi on osa olemassa
olevasta pääomasta ”tuhottava”. Eräs tätä tavoitetta palveleva keino tällä hetkellä on ruskohiilivoimalaitosten,
perinteisten sähkönsiirtoverkkojen, lentokoneiden ja ajoneuvojen ”käytöstä poistaminen”, jotka käyttävät
perinteisiä polttoaineita, nimittäin bensiiniä ja öljyä. Toimet toteutetaan tietenkin odotetun
ilmastonmuutoksen nimissä.
Kapitalismissa vastataan huoleen ympäristöongelmien syvenemisestä vihreän kasvun politiikalla. Sitä
toteutetaan tietenkin odotetun ilmastonmuutoksen nimissä.
Nykyinen tuotanto-, liikenne-, energia- ja kuljetusinfrastruktuuri merkitään ”ympäristöystävällisiksi”, ja uudet
investoinnit ”vihreään” infrastruktuuriin ovat nousemassa ympäristöystävällisiksi ratkaisuiksi, jotka luovat
uusia biljoonan dollarin markkinoita maailmanlaajuisesti.
Tämän politiikan päätavoitteena ei siis ole oikeastaan ilmastonmuutoksen torjuminen, vaan suuryritysten
kannattavuuden suojaaminen.
Siksi rinnakkain uusien vihreiden investointien ja niiden valtion suuren tuen kanssa edistetään toimenpiteitä
riiston lisäämiseksi, joustavien työsuhteiden laajentamiseksi ja työajan säätämiseksi.
Voittojen kasvu edellyttää työntekijöiden hyväksikäyttöä, lisäriistoa.
Ei ole sattumaa, että tämän politiikan edistäminen kulkee käsi kädessä työaikaan, palkkoihin liittyvien,
työtätekeville vahingollisten muutosten kanssa.
Esimerkit kapitalistisen voitontavoittelun ”vihreän kasvun” aiheuttamasta ympäristökatastrofista ovat
loputtomat:
- Mm. metsät, luonnonpuistot ja luonnon harmonia tuhoutuvat suurten tuulipuistojen rakentamisen
seurauksena, niillä on erittäin kielteisiä vaikutuksia luonnon tasapainolle ja monimuotoisuudelle, samoin kuin
sillä on kielteisiä vaikutuksia asukkaille, paikallisille talouksille, ympäristölle ja kulttuurille. Yritykset edistävät
sähköautojen tuotantoa joukkoliikenteen järjestelmällisen rakentamisen sijaan jatkavat ympäristön, luonnon
ja ihmisen kannalta kestämätöntä tavaratuotantoa ja luonnonvarojen ylikulutusta. Öljystä riippuvaisen
maailmantalouden ongelmana on kyvyttömyys korvata öljy synteettisesti valmistetuilla hiilivedyillä. Tämä
edellyttää valtavia investointeja ja valtioiden välistä yhteistyötä sekä jo rakennetun öljynjalostuksen alasajoa.
Kapitalismin olosuhteissa tämä ei ole mahdollista lähivuosikymmenien aikana, kuten edellytetään tehtävän
ilmastomuutoksen hidastamiseksi ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi esitettyinä välttämättöminä
toimenpiteinä.
Valtion rahoitusta tarjotaan avokätisesti uusille investoinneille, jotka suunnataan suurille yrityksille ja
energiayhteisöille.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita halvempaa sähköä tai energiaa kotitalouksille, se ei myöskään lievennä
työttömyyden lisääntymistä, eikä monia kansalaisille ja työtätekeville langenneita huononnuksia.
Vihreiden, eri puolueiden ja tahojen ympäristöherkkyys ulottuu lopulta siihen pisteeseen asti, jossa se antaa
lisäpontta kapitalistiselle hyväksikäyttöjärjestelmälle. Luodaan uusia voittoalueita ja aloja suurelle pääomalle,
edellytykset luodaan infrastruktuurin tuhoamiselle ”hallitusti”, ja kuormitus kasataan työntekijöiden
harteille.
Kestävä ympäristönsuojelu voidaan saavuttaa ja kansalaisten, sekä työväenluokan tarpeet tyydyttää teknisen
kehityksen mahdollistavissa puitteissa, kun siirrytään suunnitelmatalouden yhteiskuntaan eli sosialismiin.
Ympäristön- ja luonnonsuojelun ongelmien ratkaiseminen edellyttää ihmisten laaja-alaista toimintaa
yhteiskunnallisen muutoksen puolesta. Ratkaisevaa on työväenluokan järjestäytyminen kamppailuun
ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen muodostaman liikkeen yhteisenä kokoavana toimintana pääoman
vallan kumoamiseksi. Juuri sitä toimintaa ja politiikkaa vastaan, joka on heikentänyt ihmisten elämän
edellytyksiä luonnonvaroja ylikuluttamalla ja saastuttamalla.
On käytävä jatkuvaa kamppailua luonnonvarojen, metsien, vesialueiden ja ilmaston puhtauden ja suojelun
puolesta. Luonnon- ja ympäristönsuojelun pysyvyys toimintatavoissa voidaan saavuttaa vain
suunnitelmataloudessa, sosialismissa.
- YMPÄRISTÖPOLITIIKAN YLEISMAAILMALLISET ONGELMAT JA NIIDEN LUOKKALUONNE
Kapitalismi järjestelmänä
Kapitalistinen yhteiskunta saastuttaa, kuormittaa ja kuluttaa ympäristöä ja luontoa kestämättömällä tavalla ja
on aikaan saanut kasvavan eliölajien sukupuuttoaallon. Kapitalistisen yhteiskunnan aiheuttamien
ympäristöongelmien syveneminen ja valtava laajuus johtuvat niin kansallisesta kuin maailmanlaajuisesta
talouden anarkiasta ja siitä johtuen yhteiskunnan kokonaisvaltaisen talouden ja tuotannon
suunnittelemattomuudesta, keinottelusta ja raaka-ainevarojen yleismaailmallisesta riistosta.
Ilmasto
Teollisuudella ja ilma-, maa-, ja meriliikenteellä on merkittäviä haitallisia vaikutuksia ilmakehään.
Kaukokulkeumat aiheuttavat vahinkoa koko maapallolla. Ilmakehän pilaajien kuriin saattaminen vaatii
yleismaailmallisia toimia.
Ensisijaista on kapitalistisen tuotantotavan lopettaminen, jossa tuotetaan paljon turhuuksia Ihmiskunnan
toimesta. Ihmisen oman toiminnan ja luonnollisen ilmaston taustavaihtelun vaikutuksesta maapallon
keskilämpötila on nousussa. Lämpeneminen aiheuttaa mm. ikiroudan ja jäätiköiden sulamista, meren pinnan
nousua ja muutoksia maapallon ilmasto-olosuhteissa.
Ilmastomuutosta käsittelevät kansainväliset kokoukset ovat nostaneet näkyville imperialististen keskusten
välisiä erimielisyyksiä, ristiriitoja ja kompromisseja tavoitteiden määrittelyssä, valvontamekanismeissa ja
rahoituksen jakamisessa. Hyväksytyissä kansainvälisissä sopimuksissa heijastuvat ristiriidat, jotka koskevat
kilpailua vahvojen monopoliryhmien voitoista ja markkinaosuuksista. Tyypillisin esimerkki on riita suurten
öljyntuottajaryhmien ja ns. Vihreän energian ryhmien välillä.
Valtioiden keskinäisillä sopimuksilla pyritään tasaamaan kapitalistisen tuotantotavan aiheuttaman
suhteellisen ylituotannon haitat luonnolle. Pyrkimyksenä on antaa uusia sysäyksiä tuotantotavan kehitykselle
puuttumatta tuotantovälineiden yksityisomistukseen ja tuotantosuhteisiin. Siksi valtiosopimuksilla kyetään
ratkaisuihin vain suuryritysten hyväksi, niiden kannattavuuden maksimoimiseksi, samalla kun siirretään
työväenluokalle ympäristön suojelemisesta aiheutuvat kustannukset. Kilpailu uusiutuvan energian
käyttöönotossakin edistää monopoliryhmien tavoitteita, jatkaa luonnon ryöstökäyttöä.
Meret ja vesistöt
Kapitalistinen ryöstökalastus tuhoaa merien kalakantoja. Huomattava osa pyydetystä kalasta käytetään
tuotantoeläinten ja kasvatuskalojen rehuksi, joka myös aiheuttaa ympäristöongelmia. Usein köyhimpien
maiden vesialueilla tapahtuva ryöstökalastus aiheuttaa paikallisten kalastajien työttömyyttä ja vaikeuksia
ruokahuollolle erityisesti kehitysmaissa. Meren luonnonvarojen hyödyntäminen lisääntyy jääpeitteen
huvetessa pohjois- ja etelänavan ympäristössä. Kansainvälinen tavarakauppa ja risteilyturismi on johtanut
kasvavaan laivaliikenteeseen ja sen aiheuttamaan merien saastumiseen.
Metsät
Kapitalismi tuhoaa maailman metsiä. Sademetsät ja muut metsävarat alistetaan vientiin perustuvan talouden
tarpeisiin. Laajenevan kulotuksen ja hakkuiden syynä on lihakarjan lisääntyvä kasvatus, eläinrehun kasvatus,
bioenergian, selluloosan ja paperin tuotannon tarvitsema raaka-ainelisä sekä ns. jalopuiden kaato
maailmanlaajuiseen vientiin. Tämä johtaa luonnon monimuotoisuuden menettämiseen, nopeutuvaan
eroosioon, aavikoitumiseen ja paikallisten metsistä riippuvaisten ihmisyhteisöjen kulttuurin tuhoutumiseen,
sekä alueellisesti ja maailmanlaajuisesti ilmastonmuutokseen metsien muodostaman hiilivaraston huvetessa
metsän hakkuiden vuoksi.
Vesi
Maapallon makean veden varannot ovat elintärkeät luonnon ja ihmisen kannalta. Puute puhtaasta
juomavedestä on noussut merkittäväksi maailmanlaajuiseksi ongelmaksi. Tämä johtuu maan ja vesistöjen
likaamisesta, vesivarojen ohjaamisesta mahdollistamaan kapitalistinen maatalouden suurtuotanto sekä
muuttuneista ilmasto-olosuhteista, jotka ovat aiheuttaneet kuivuutta, metsäpaloja ja tulvia laajoilla alueilla
eri puolilla maailmaa.
Väestönkasvu
Ihmiskunnan merkittävä ongelma on hallitsematon väestönkasvu, joka kapitalistisen yhteiskunnallisen
suunnittelemattomuuden kanssa aiheuttaa ongelmia ravinnon riittämiseen kaikille. Luonto ei myöskään kestä
hallitsematonta väestönkasvua. Erityisesti kehitysmaissa se on johtanut aliravitsemukseen ja pakolaisuuteen.
Toisaalla korkean elintason maissa ei ole koskaan kulutettu elintarvikkeita ja luonnonvaroja niin paljon kuin
nykyään. Väestön runsaassa kasvussa on kyse ainoastaan alueellisesta ns. suhteellisesta liikaväestöstä, jolle
kapitalistinen maailmanjärjestys ei kykene turvaamaan ihmisarvoista elämää. - ASEVARUSTELUN LOPETTAMINEN EDISTÄÄ YMPÄRISTÖN -JA LUONNONSUOJELUA
Yksi ympäristönsuojelun keskeisistä tehtävistä tulee olla rauhan turvaaminen. Yksittäisten kapitalististen
maiden ja niiden keskinäinen sotilaallinen liittoutuminen, asevarustelu ja suursodan mahdollisuus ovat
edelleen suurin uhka ympäristölle. Asevarustelu merkitsee rajallisten luonnonvarojen ja energian tuhlaamista
sekä laajamittaista saastuttamista.
Kapitalismi ja sota kuuluvat yhteen. Sotien todellinen syy on kapitalistisen tuotantotavan yksityisomistukseen
perustuva luonne ja sen kehittyminen valtioiden rajat ylittäväksi imperialismiksi. Kapitalististen
monopoliliittojen tavoitteena on hallita ja omistaa tuotantovälineet, raaka-ainelähteet ja markkina-alueet
koko maailmassa. Nämä sodan todelliset syyt verhotaan kansalliseen, rodulliseen, kielelliseen ja
uskonnolliseen kaapuun. Sota aiheuttaa aina suurta inhimillistä kärsimystä, tuhoaa ympäristöä ja tuottaa
valtavia aineellisia menetyksiä. Suuntaamalla asevarusteluun käytetyt taloudelliset ja henkiset voimavarat
nälänhädän ja köyhyyden poistamiseen, sekä koulutuksen ja terveydenhuollon takaamiseen kaikille, voidaan
antaa inhimilliselle kehitykselle uusi suunta ja ratkaista muitakin yleismaailmallisia ongelmia ja uhkia.
Kehittyvä ympäristöpolitiikka edellyttää kansallisesti ja maailmanlaajuisesti kansojen ja valtioiden
tasaveroisuuteen perustuvaa taloudellista, poliittista ja kulttuurillista kanssakäymistä, jossa kunnioitetaan
maiden itsemääräämisoikeutta ja valtioiden itsenäisyyttä. Tämä on vahva perusta eri maiden yhteisille
päätöksille rajoittaa luonnonvarojen liiallista käyttöä, torjua ympäristön pilaaminen ja turvata luonnon
monimuotoisuuden säilyminen. - YMPÄRISTÖN TILA SUOMESSA
Suomea koskevat samat ongelmat, jotka muuallakin maailmassa rasittavat ympäristöä. On tärkeää, että
Suomessa hoidetaan oma ympäristömme kuntoon niin, että se kelpaa esimerkiksi muulle maailmalle.
Suomen valtion tulee täyttää ja ylittää kansainväliset suositukset päästöjen vähentämiseksi sekä olla
kansainvälisesti aloitteellinen ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.
Energia
Suomen on pysäytettävä energian kulutuksen kasvu ja aloitettava toimenpiteet energian säästämiseksi.
Tavoitteena on oltava nykyisen energiankulutuksen vähentäminen. Tähän päästään tehostamalla energian
käyttöä, soveltamalla teollisuusprosesseissa uutta tekniikkaa, vähentämällä yksityisautoilua ja matkailun
lisäämää lento- ja laivaliikennettä sekä kotitalouksien kulutusta.
Kapitalistisessa yhteiskunnassa energia on kauppatavaraa, jonka myynnin ja tuotannon rajoittaminen ei edistä
tuottajien ja myyjien tavoitteita. Suuret sähköenergian tuottajat ja välittäjät, sekä öljyn, kivihiilen, turpeen ja
hakkeen kauppiaat keräävät suuria voittoja. Energialla keinottelusta on päästävä eroon. Energian
tuotantotapa on ympäristönsuojelun kannalta merkittävin ja vaikein ongelma. Sen tuottamisessa syntyvät
päästöt vaikuttavat merkittävästi ilmaston lämpenemiseen ja saastumiseen, maan ja vesistöjen
happamoitumiseen sekä vesistöjen rehevöitymiseen. Energian tuotanto ja siirtäminen on otettava
yhteiskunnalliseen omistukseen ja valvontaan. Yhteiskunnan kokonaisetu edellyttää teollisuuden ehdoilla
tuotettavan energian tuotannon ja käytön ympäristövaikutusten suunnitelmallista arviointia ja hallintaa.
Tavoitteena on suuntautuminen ympäristöystävälliseen energian tuotantoon. Maakaasun osuutta on lisättävä
ja rakennettava kaasuverkosto Etelä-Suomen suurimpiin asutuskeskuksiin ja suurteollisuudelle. Kaasulla
toimivissa lämpövoimaloissa tuotettaisiin lämpö- ja sähköenergiaa.
Erityisesti tulee suuntautua tutkimukseen uusien energian tuottamistapojen kehittämiseksi, joissa uusiutuvat
energiamuodot ovat etusijalla. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä on luovuttava. Suomessa on edistettävä
aurinko-, maalämpö, tuuli- ja biokaasuenergian käyttöönottoa. Puun, energiapajun, hakkeen ja orgaanisen
jätteen käyttöä voimataloudessa tulee kehittää. Teollisen tuotannon hukkaenergia on otettava
ihmisyhteisöjen hyötykäyttöön. Kantojen käyttöä energian tuotantoon ei voi hyväksyä siitä maaperälle ja
eliöstölle aiheutuvien haitallisten seurausten vuoksi. Bioenergian käyttö on ympäristön kannalta
hyväksyttävää, kunhan käytettävä puuaines on vain harvennus- ja hakkuujätteestä tehtyä haketta ja
samanaikaisesti huolehditaan puunkulutusta vastaava uuden metsän kasvu ja kehitetään poltosta tulevien
savukaasujen puhdistuslaitteistoja. Kaikki nämä uusiutuvat energiamuodot kuormittavat vähemmän
ympäristöä ja ovat kotimaisia. Turpeen poltto on ympäristölle ongelmallista mm. rikkipitoisuutensa takia sekä
soiden säilymisen kannalta ja sen käyttö tulee asteittain lopettaa. Uusia vesivoiman käyttöä, sähköenergian
tuotannossa hyödyttäviä altaita ei tule rakentaa. Voimalaitosten rakentamisesta vielä kahlitsemattomiin jokiin
on luovuttava. Nykyisten voimalaitosten yhteyteen on rakennettava kalojen esteettömän kulun
mahdollistavat kulkuväylät.
Ydinvoimaa ei tule rakentaa lisää. On luotava aikataulu, jolla vähitellen luovutaan ydinvoiman käytöstä
energian tuotannossa. Ydinvoiman tulee olla yhteiskunnan omistuksessa ja hallinnassa. Ydinvoimaloista
kertyvät matala- ja keskiaktiiviset jätteet tulee varastoida siellä, missä ne tuotetaan; olosuhteissa, joissa
niiden jatkuva valvonta on turvattu. Ydinjäte tulee varastoida keskitetysti. Suomeen ei saa tuoda
varastoitavaksi ydinjätettä.
KTP esittää: Asuinrakennukset, jotka varustetaan aurinko- tai maalämpöenergian talteenotolla ja jotka
käyttämästään energiasta tuottavat vähintään 80 % vapautetaan maksamasta kiinteistöveroa. Sähköenergiaa
jakavat energialaitokset velvoitetaan ostamaan uusiutuvaa energiaa käyttäviltä rakennuksilta niiden tuottama
ylimääräinen sähkö.
Ilmansaasteet
Ilmansaasteista merkittävimmät ovat erilaiset typen ja rikin oksidit sekä hiilidioksidi. Rikki ja typpi aiheuttavat
ennen kaikkea happamoitumista. Typpi voimistaa myös vesistöjen rehevöitymistä ja kasvihuoneilmiötä sekä
välillisesti otsonikatoa. Hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, joka voimistaa kasvihuoneilmiötä.
Puolet Suomen typpipäästöistä tuottaa liikenne. Loput syntyvät teollisuudessa, maataloudessa ja erilaisista
pienistä päästökohteista. Valtaosa Suomen rikkilaskeumasta tulee ulkomailta: Keski-Euroopasta, Eestistä ja
Venäjältä. Siksi on aloitettava aloitteellinen kansainvälinen yhteistyö myös lähialueiden rikkipäästöjen
eliminoimiseksi.
Ilman saasteista hiilidioksidi on keskeinen, koska se on merkittävin kasvihuoneilmiön aiheuttaja.
Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi paras keino on energian säästäminen, fossiilisten polttoaineiden käytön
vähentäminen ja siirtyminen uusiutuviin energiamuotoihin. Hiilidioksidipäästöjen poistamiseksi tulee
Suomen kasvattaa metsäalaansa.
Liikenne
Jatkuvasti kasvava liikenne maalla, sisävesillä, merellä ja ilmassa vaikuttaa ympäristöön monin tavoin. Se on
yksi suurimmista ilmansaastuttajista, energiankuluttajista, maankäyttäjistä, kuolemien ja tapaturmien
aiheuttajista ja jätteen tuottajista. Suomalaisten kuluttamasta energiasta kuluu liikenteessä 16 %. Öljyllä
tuotetusta energiasta liikenteen osuus on 40 %. Yksityisauto on Suomen suurin yksittäinen
ympäristöpäästöjen syy. Liikenteen osuus monista päästöistä on edelleen merkittävä – yli puolet
hiilimonoksidi- eli häkäpäästöistä ja noin puolet hiilivety- ja typenoksidipäästöistä ovat peräisin liikenteestä.
Suurimpana haittana ovat kuitenkin hiilidioksidipäästöt, joita ei ole saatu vähenemään, kuten muita
pakokaasupäästöjä.
Kapitalistisessa yhteiskunnassa määrätietoisen ympäristöystävällisen liikennepolitiikan toteuttaminen on
vaikeaa. Suurpääoman omistuksessa olevan autoteollisuuden ja öljy-yhtiöiden edut ovat ristiriidassa
energiankulutuksen ja tarpeettoman liikenteen vähentämispyrkimysten kanssa. Myös lentoliikenteeseen
perustuva liike- ja vapaa-ajanmatkailu tuottaa suurta haittaa ympäristölle. Liikennevälineillä voittoa
tavoittelevat tahot eivät yleensä tue edistyksellisen liikennepolitiikan kehitystä ja heidän toimintansa on
ristiriidassa yhteiskunnan kokonaisedun kanssa.
KTP esittää:
- Autoteollisuus ja öljy-yhtiöt on kansallistettava ja otettava työntekijöiden valvontaan. On ryhdyttävä
toimiin kansainvälisen lentoliikenteen rajoittamiseksi. Tämä edellyttää yhteistyötä muiden valtioiden
kanssa. Suomen on oltava aloitteellinen kansainvälisen matkailun rajoittamiseksi. - Tiekuljetuksista on siirryttävä entistä enemmän rautatie- ja vesiliikenteeseen. Suurten
asutuskeskusten joukkoliikenne tulee rakentaa raide- ja sähköisen liikenteen varaan.
Rautatieverkostoa ja sillä liikennöintiä ei saa yksityistää vaan ne on pidettävä kokonaisuudessaan
valtion omistuksessa. - Yhteiskunnan on turvattava joukkoliikenne kaikkiin taajamiin vähintään työmatkaliikennettä varten.
Joukkoliikennevälineissä työmatkojen tulee olla ilmaisia. Julkinen liikenne on oltava yhteiskunnan
omistuksessa ja ohjauksessa. - Uusien moottoriteiden rakentamisesta on luovuttava.
- Ympäristöystävällisempien polttoaineiden sekä sähkö- ja kaasukäyttöisten ajoneuvojen tutkimusta ja
kehittämistä on tuettava. Erilaisten ajoneuvojen käyttämän polttoaineen tai sähköenergian verotus
tulee perustua sen energiatehokkuuteen. Oikean suuruisella verotuksella pystytään ohjaamaan
ajoneuvojen hankintaa. Autojen liikkumisen seurantaan perustuva verotus ja valvonta tulee
ehdottomasti torjua. - Palmuöljyn, viljan ja muiden elintarviketuotannon tuotteiden käyttö polttoaineena ei ole kestävän
kehityksen mukaista, niiden käyttö polttoaineena tai sen raaka-aineena on kiellettävä. - Moottoriurheilu kilparatoineen ja kaikkine oheistoimintoineen on tarpeetonta ympäristön
kuormitusta. Siitä on luovuttava.
Vesistöjen saastuminen
Vesistöjä kuormitetaan ennen kaikkea teollisuuden, liikenteen yhdyskuntien ja maatalouden päästöillä.
Välinpitämätön suhtautuminen ympäristöön on aiheuttanut vesistöjen saastumista laajoilla alueilla.
Teollisuudella on erityinen vastuu vesistöjen suojelussa.
KTP esittää: - Teollisuuden ja yhdyskuntien on käytettävä parhainta käytössä olevaa tekniikkaa jätevesien
puhdistuksessa. Tuotantoprosesseissa on siirryttävä suljettuun vedenkiertoon. - Puunjalostusteollisuuden typpi- ja fosforipäästöjen lupaehtoja on tiukennettava.
- Fosfori- ja typpilannoitteille on säädettävä ympäristövero niiden käytön alentamiseksi.
- Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamojen liete on kompostoitava ja suunnattava hyötykäyttöön.
Raskasmetallien päästöt viemäriin on estettävä tehokkaalla valvonnalla. - Pohjavesialueet on suojattava tehokkaasti saastumiselta.
- Maamme pohjavesivarat tulee olla yhteiskunnallisessa omistuksessa. Niitä ei saa luovuttaa, eikä
myydä yksityisen voitontavoittelun lähteeksi. Vesihuollon yksityistäminen on torjuttava. - Kaatopaikkoja ei saa rakentaa paikoille, joissa on vaara vesistöjen tai pohjaveden saastumiseen.
- Maanteiden suolaaminen pohjavesialueilta on lopetettava kokonaan.
- Mikromuovien kulkeutumisen estäminen vesistöihin on suuri haaste. Se edellyttää uudenlaisia
vaatimuksia käytettäville kankaille ja niiden pesulle, muovituotteiden käytölle ja ainakin
moottoriteiden reunojen maantievesien ohjaamista puhdistukseen. Yleensäkin tarvitaan
muovimateriaalien käytön tarkkaa harkintaa välttäen kertakäyttökohteita. - Matkustaja- ja risteilyaluksilta, jotka päästävät jätevetensä vesistöön tulee kieltää liikennöinti
satamiin.
Maatalous
Tehomaatalouden ympäristövastuu on suuri. Maatalous tuottaa 50 % typpi- ja 60 % fosforihuuhtoumasta
vesistöihin. Orgaanisesta lannoituksesta luopuminen ja yhden kasvilajin viljelykulttuuri ovat lisänneet
eroosiota ja maaperän köyhtymistä.
KTP esittää: - Suuret maatalousyritykset on kansallistettava. Tämä parantaa mahdollisuuksia järkevämpään
yhteiskunnan kokonaistaloudelliseen suunnitteluun. - Kaiken maataloudelle maksettavan tuen edellytyksenä on oltava tilan ympäristökuormituksen
minimointi, luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen ja maatalousmaiseman hoito. On
siirryttävä luonnonmukaisempaan viljelyyn ja kevennettävä muokkaustekniikkaa. Vesistöön
rajoittuneilla alueilla tulee suosia luomuviljelyä ja tukea sitä taloudellisesti. - Pellot on kynnettävä rantaviivan suuntaisesti. Vesistöjen reunaan on jätettävä 5–30 metriä leveä
pysyvän kasvillisuuden suojavyöhyke. - Valtaojien varsille on jätettävä vähintään kahden metrin suojakaista. Valtaojiin tulee rakentaa
laskeuma-altaat, joihin valuma-alueen vedet ohjataan. - Tuholaisten torjuntaan on käytettävä vain ympäristöriskejä minimoivia aineita.
- Karjatalouden lietelanta, virtsa ja säilörehun puristeneste tulee varastoida tiiviiseen säiliöön ja
käyttää biopolttoaineen tuotantoon. - Lantaa ja virtsaa ei saa levittää lumelle tai roudassa olevalle maalle, 10 metriä lähemmäs vesistöä tai
valtaojaa tai tulvavaaran alaiselle pellolle. Maa on muokattava heti levityksen jälkeen. - Suomi on säilytettävä vapaana kaikista geenimuunnelluista eliöistä. Geenimuunnellun viljan tai
muiden kasvilajien viljelyä ja eläinrehun tuotantoa ei tule sallia. Suomen on julistauduttava GMO-
vapaaksi alueeksi. - Turkistarhaus tulee kieltää. Siipikarjan kuin myös muun karjan kasvatus tehotuotanto-oloissa on
kiellettävä.
Metsät ja suot
Metsät ovat Suomen tärkein luonnonvara. Niillä on paljon muutakin hyötykäyttöä kuin puuntuotanto.
Ihmisten virkistyskäytössä metsät ovat ensiarvoisen tärkeitä. Metsistä saadaan monia luonnontuotteita,
kuten marjoja ja sieniä. Nämä ovat kaikkien ulottuvilla jokamiehenoikeuden perusteella. Metsien
mahdollisimman laaja luonnonmukaisuus on erityisen tärkeää ihmisen kannalta, sekä eläin- ja kasvikunnan
monimuotoisuuden säilymiseksi.
Metsähallituksen hallinnassa on yli 12 miljoonaa hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita. Sen on
hoidettava ja käytettävä alueita siten, että metsien, soiden ja vesistöjen liiketaloudellinen tuotto ei ole
määräävä tekijä. Toiminnassa on huomioitava luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kansalaisten
virkistysmahdollisuudet, sekä taattava saamelaisen alkuperäiskansan käyttämillä mailla heidän perinteisten
elinkeinojensa jatkuvuus.
Metsätaloudella on keskeinen osa talouden ja ympäristön kehityksessä. Viime vuosikymmeninä metsien
kasvu ja käyttö on lisääntynyt. Puunkorjuuta on jatkuvasti koneistettu ja metsänkäsittelymenetelmät ovat
koventuneet. Metsähakkuiden tehostuessa on myös metsien lannoittamista lisätty. Lannoitus on useissa
tapauksissa osoittautunut haitalliseksi. Valtaosa soita ojittamalla saadusta metsäalasta on heikkokasvuista
eikä sovellu metsän kasvatukseen. Soiden ojittamisella on aiheutettu laajaa sisävesien rehevöitymistä, jokien
tulvimista ja ravinteiden kertymistä meriin.
KTP esittää: - Valtion ja kuntien omistamat maa- ja vesialueet säilytettävä yhteiskunnan omistuksessa ja niiden
määrää on lisättävä. - Yritysten ja seurakuntien omistamat metsät tulee kansallistaa. Erityisesti pankkien suuret metsä- ja
maaomaisuudet tulee ottaa valtion haltuun. - Metsien terveydentilaa uhkaavan happamoitumisen vähentämiseen on kiinnitettävä erityistä
huomiota. - Metsähakkuissa on jätettävä koskemattomaksi suojavyöhykkeeksi vesistöjen ranta-alueet. Metsän
ravinnepitoisuuden säilyttämiseksi on kannot jätettävä metsään. - Metsämaan muokkausta tulee välttää, syväauraus tulee lopettaa. Metsäojiin on rakennettava
laskeuma-altaat ennen vesien johtamista vesistöön. - Metsän typpi- ja fosforilannoitus on kiellettävä.
- Metsänkäsittelyn on pohjauduttava metsien moninaiskäytön periaatteeseen. Ilmastollisista syistä,
metsien monikäyttöisyyden ja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi avohakkuut on kiellettävä
metsälaissa ja metsänkäsittelymuotoja tulee keventää. On siirryttävä erirakenteiseen, metsän
kasvatukseen ns. jatkuvaan kasvatukseen, joka on useissa tutkimuksissa todettu sekä taloudellisesti,
että luonnonympäristön kannalta parhaaksi metsän kasvatuksen tavaksi. Metsien suojelutaso on
nostettava kansainvälisesti asetettuun 17 prosenttiin metsäpinta-alasta Suomen tulee olla
aloitteellinen kansainvälisten metsitysohjelmien aikaansaamisessa. - Suojeltavien soiden määrää on lisättävä. Soiden ojittaminen on kiellettävä, kunnossapito-ojituksista
on luovuttava ja ojitetut suot on palautettava luonnontilaan. - Metsäteollisuudessa on metsäraaka-aineen käytön painopiste siirrettävä paperi- ja
selluteollisuudesta sahateollisuuteen ja yhä pidemmälle jalostetun puutavaran tuotantoon.
Talonrakentamisessa on betonin sijasta suuntauduttava puun käyttöön myös kerrostaloja
rakennettaessa. Etelä-Suomeen, joka on lehtipuiden kasvualuetta, tulee perustaa lehtikuusi- ja
jalopuualueita. Tällöin voidaan suuntautua Suomessa kasvavien jalopuiden lisääntyvään käyttöön
rakennusten ulko- ja sisäverhoilussa, sekä kalusteiden valmistuksessa. Jalopuun tuonti ulkomailta on
lopetettava.
Ympäristönhallinto ja maankäyttö
Ympäristöhallinnon kehittämisessä on oltava tavoitteena kansalaistietoisuuden ja kansalaisvalvonnan
tehostaminen. Ympäristöviranomaisilla on oltava oikeus estää sellainen toiminta, joka aiheuttaa
ympäristöhaittoja. Ympäristöministeriön on omalta osaltaan valvottava, ettei alueiden taloudellinen
hyötykäyttö valtaa ympäristön ja luonnon kannalta ainutlaatuisia maa-alueita.
Maaperän mineraalien hyödyntämisessä on kuultava alueen ihmisten näkökantoja ja tehtävä luotettava
selvitys hyödyntämisen haitoista ja ympäristövaikutuksista. On kiinnitettävä huomiota kaivostoimintaan
liittyvien kuljetusten, vesien käytön ja ohjaamisen ympäristöturvallisuuteen. Kaivostoimintaan ei saa antaa
lupaa ulkomaisille yrityksille, eikä Geologisen tutkimuskeskuksen kattavat tietoaineistot Suomen maaperän
kiviaineksista saa olla ulkomaalaisomisteisten yhtiöiden tutkittavissa. Maaperän rikkauksien hyödyntämiseen
on perustettava erillinen valtionyhtiö. Suomen pinta-alasta on n. 10 % vallattuna. Kaivoslaki on uusittava, josta
mm. on poistettava valtausmahdollisuus ja malminetsintäaikoja tulee lyhentää.
Luontaistalouteen kuuluvien elinkeinojen, kuten porotalouden ja kalastuksen harjoittaminen on turvattava.
Saamelaiseen perinteiseen kulttuuriin kuuluvan poronhoidon ja kalastuksen asema on turvattava
erityislainsäädännön avulla. Omaksi ravinnoksi tapahtuva kalastus on turvattava maksuttomana.
On luovuttava yhdyskuntarakentamisen harhasta, jossa jotkin tiheästi rakennetut ja asutut ja
työpaikkavaltaiset suuralueet olisivat kestävä ratkaisu tulevaisuutta varten. Näin ei ole. Koko maa on
pidettävä) asuttuna siten, että ihmisillä on kaikkialla myös riittävät toimeentulomahdollisuudet. Pienemmistä
hajautetuista yhdyskunta-alueista muodostuva maa on luontoa säästävä ja ympäristön kuormitusta
tasoittava.
Maankäytöstä päättää kunnanvaltuusto, jolla on lakiin perustuva kaavoitusmonopoli. Yleiskaavoituksella
yhteiskunta voi vaikuttaa merkittävästi yhdyskuntasuunnitteluun ja rakentamiseen. Yleiskaavoituksessa tulee
ottaa huomioon asukkaiden mielipiteet ja asukkaita on kuunneltava kaikissa heitä tai ympäristöä koskevissa
kaavoituksellisissa ratkaisuissa. Asemakaavoista päätettäessä on pitäydyttävä yleiskaavan sitovuudessa.
Kaavoitusta ei saa käyttää keinotteluun eikä maan ansiottoman arvonnousun välineenä. Kuntien tuleekin
kaavoittaa pääasiassa vain omistamaansa maata ja leikata uusien alueiden rakentajilta maan ansioton
arvonnousu yhteiskunnalle.
Suurien kauppakeskusten rakentaminen on lopetettava. Ne kuormittavat luontoa aiheuttaen suuresti
lisääntyvää liikennettä ja alueellista saastumista mm. melu- ja valohaittaa. Yhdyskuntarakennetta on
kehitettävä suuntaan, jossa kansalaisilla on mahdollisuus saada tarvitsemansa elintarvikkeet ja
kotitaloustavarat ja palvelut lähialueeltaan.
Kaavoituksella on varmistettava kaupunkeihin riittävästi kokoomakatuja, kevyen liikenteen väyliä,
lenkkipolkuja, viheralueita, puistoja ja virkistysalueita. Olemassa olevat kaupunkimetsät ja -metsiköt on
säilytettävä estämällä alueiden ottaminen rakentamisen käyttöön. Kulttuurihistorialliset kohteet tulee
suojella ja valvoa, ettei voiton tavoitteluun perustuva rakentaminen niitä hävitä. Vanhaa rakennuskantaa tulee
suojella; uudisrakentaminen tulee sopeuttaa olemassa olevaan ympäristöön. Työväestön asuinalueiden ja
työläisten elämästä kertovan kulttuuririkkauden säilyttämistä tulee painottaa.
Jätteet ja kierrätys
Kapitalismille ominaista on suunnittelematon tavara- ja palvelutuotanto, joka ottaa huomioon ainoastaan
pääoman arvonlisäyksen. Viime kädessä on sama mitä ja mihin tarkoitukseen tuotetaan. Kapitalistinen
tuotantotapa on johtanut tarpeettomaan luonnonvarojen ja työvoiman käytön tuhlaamiseen, turhaan
kulutukseen ja kasvattanut ympäristön saastumista. Ainoa kestävä tapa ratkaista tulevaisuuden haasteet on
siirtyminen suunnitelmatalouteen, sosialismiin.
KTP ESITTÄÄ: - Kestäviä, pitkäikäisiä ja kierrätyskelpoisia tuotteita on suosittava verotuksellisesti kertakäyttöisten
tuotteiden kustannuksella. Kertakäyttötarvikkeiden valmistusta on määrällisesti supistettava - Muovin käyttöä pakkausteollisuudessa ja muovikasseina on paljon vähennettävä. Muovijätekeräys ja
kierrätys on järjestettävä kattavaksi. Teollisuuden on osallistuttava kierrätyskuluihin ja varmistettava,
että tuotteen kierrätys on mahdollista. - Orgaaninen jäte on kompostoitava yhteiskunnallisissa tai asuntokohtaisissa kompostoreissa.
- Kaatopaikkojen pohjarakenteen on oltava vedenpitävä ja vuotovedet on kerättävä suljettuun
järjestelmään. Kierrätyksen on oltava kotitalouksille maksutonta. Lajittelemattomalta jätteeltä on
perittävä maksu. - Paperin, pahvin, muovin, lasin, metallin ja orgaanisen jätteen keräys on järjestettävä kattavasti
kaikissa kunnissa. - Ongelmajätteiden keräys ja vastaanotto on maksuttomana järjestettävä kunnissa toimivaksi.
Suojelualueet
Luonnonsuojelualueet ovat tärkeitä tieteen ja tutkimuksen sekä kulttuurin ja luonnon monimuotoisuuden
säilymisen kannalta. Ne tarjoavat sukupuuttoon kuolemassa oleville harvinaisille kasvi- ja eläinlajeille niille
soveltuvan elintilan. Esimerkiksi puolet maamme 1600 uhanalaisesta eliölajista elää metsissä.
Suomen pinta-alasta on suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Tiukimmin
suojeltu on metsämaa, jolla ei harjoiteta lainkaan metsätaloutta. Nämä alueet kattavat 4,3 % maamme
metsäalasta. Näiden metsien osuus vaihtelee kuitenkin alueittain; maamme pohjoisosissa niitä on eniten,
lähes 10 prosenttia metsämaasta. Maan Etelä- ja keskiosissa jäädään alle yhden prosentin.
KTP esittää: - Suojelualueiden osuutta pinta-alasta on lisättävä, metsämaan osalta 17 prosenttiin metsäpinta-
alasta. Saamelaisten kotiseutualueen suojelualueilla on turvattava saamelaisen alkuperäiskansan
luonnonvaraoikeudet. - Soiden, harjujen, maisemassa näkyvien kallioiden ja lintuvesien suojelua on lisättävä.
- Rannat tulee julistaa kansallisomaisuudeksi, jotka ovat kaikkien käytössä. Rakentamattomien ranta-
alueiden rakentaminen tulee kieltää rantaviivasta 100–300 metriin ulottuvalla vyöhykkeellä. Siten
säilyy rantoja, joissa toteutuvat jokamiehenoikeudet. - Luonnonsuojelualueiden ohella on perustettava maisemansuojelualueita, joilla maankäyttö on
erityisessä valvonnassa. - Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet tulee suojella hallitsemattomalta rakentamiselta.
- JÄSENYYS EUROOPAN UNIONISSA HEIKENTÄÄ YMPÄRISTÖNSUOJELUA
Euroopan Unioni (EU) on kapitalistien hanke, jonka keskeisin päämäärä on jatkuva taloudellinen kasvu ja
kapitalistien voittojen maksimointi. EU ei halua kohdata eikä pysty ratkaisemaan akuutteja
ympäristöongelmia, joita kapitalistisen yhteiskunnan kehitys tuottaa. EU:n perustana oleva säätelemätön
taloudellinen kasvu johtaa ristiriitaan ympäristönsuojeluun nähden. Taloudellinen kasvu ei siten kohenna
työtätekevien elämän laatua, vaan kasvu vahvistaa pääomapiirejä ja suurpääomaa. Haitat, kuten ympäristön
saastuminen tai tuhoutuminen, jäävät tavallisten ihmisten elämänlaatua heikentämään.
Vaikka EU on toteuttanut jäsenmaiden yhteistä ympäristöpolitiikkaa yli 30 vuotta, sen ympäristön tila on
jatkuvasti huonontunut. Perussyy on siinä, ettei ympäristödirektiivien noudattamista valvota, talous menee
aina ympäristön edelle. EU:n toiminta perustuu tunnettuun ”kustannus – hyöty”-politiikkaan: toimenpiteiden
toteuttamisen kustannuksia verrataan toimettomuuden kustannuksiin. Ja on myös tahoja, jotka eivät näe
haitallisina esim. ilmaston lämpenemisen aiheuttamia muutoksia, kuten jään sulamista arktisella alueella.
Myrskyisten talvien ja kuumien kesien lisäksi muutos mahdollistaa uusia liiketoimintoja uusia lyhyempiä
laivareittejä ja jopa uusia hyödynnettäviä uusien hiilivetyvarantojen saatavuutta.
Keskeinen EU:n mekanismi ilmaston lämpenemisen torjumiseksi EU:ssa on niin sanottu
päästökauppajärjestelmä. Energiaintensiiviset yritysryhmät voivat ostaa vähemmän saastuttavalta
liiketoiminnalta ”pilaamisoikeuksia” ja hankkia siten oikeuden saastuttamiseen. Toiminnan seuraukset,
maksaa tavallisten kansalaisten kotitaloudet, joille yritysryhmät pyrkivät siirtämään saastuttamisen
kustannukset. Tämä tuottava saastekaupan mekanismi itsessään ei suojaa saastumiselta, vaan on voimistanut
ympäristön pilaantumista.
Kehittyneen tekniikan ja ns. vihreän talouden, jota edistetään ilmastonmuutoksen torjumiseksi, tarkoituksena
on avata uusia sijoituskohteita alati voittoa tavoittelevalle liikkuvalle pääomalle. Jotkut imperialistiset
keskukset vastustavat muiden imperialististen tahojen ”vihreän politiikan” teitä omien etujensa vuoksi.
Tämän vuoksi esimerkiksi Yhdysvallat vetäytyi vuoden 2015 ilmastomuutoksen torjumista koskevasta
kansainvälisestä Pariisin sopimuksesta.
EU:n pyrkimysten ytimessä on sen taloudellisten ryhmittymien hallitseva asema Yhdysvaltojen, Kiinan ja
Venäjän välisessä kilpailussa, etenkin niin sanotun ”vihreän kasvun” ja ”uusiutuvan energian” aloilla, joissa
EU:lla on suhteellinen etu tällaisen tekniikan kehittämisessä. Tähän liittyvät myös Euroopan autoteollisuuden
ja Kiinan, sekä USA:n voimakkaiden monopolien suunnitelmat sähköajoneuvojen laajalle tuotannolle.
Tärkeä osa EU:n kapitalistiryhmiä palvelevaa imperialistista politiikkaa on rahoittaa köyhempiä, vähemmän
kehittyneitä maita Afrikassa ja Aasiassa, jotta ne olisivat valmiita EU:n kapitalistiryhmien tavoitteiden
saavuttamiseksi. Tämä on vain yksi keino tunkeutua suurten yritysryhmien toimesta uusille markkinoille ja
hallita niitä tiukemmin ja samalla ryöstää kansoja maksamalla pieniä korvauksia maiden luonnonvaroista ja
maa-alueiden käytöstä.
Euroopan yhteisön perusperiaatteisiin kuuluu tavaroiden, työvoiman ja pääoman vapaa liikkuminen. Yhteisö
on poistanut jäsenmaidensa väliltä kaupan esteitä. Yksittäisellä jäsenmaalla on teoreettinen mahdollisuus
säätää tiukempia ympäristönormeja, mutta ne eivät saa muodostua kaupan ja pääomien liikkeen esteiksi.
Tähän kariutuvat lähes kaikki maakohtaiset yritykset ympäristönsuojelun edistämiseksi. Väitteet, että
Euroopan unioniin liittyminen on kohentanut ympäristönsuojelua, ovat hämäystä. Ylikansallisten monopolien
hallitsemassa EU:ssa toteutetaan voimallisesti markkinataloutta ja se merkitsee luontoon, kehitysmaihin sekä
työvoimaan kohdistuvan riiston tehostamista.
Tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta johtuen tavaroita kuljetetaan nopeasti yhä pitempiä matkoja. Tämän
seurauksena liikennemäärät kasvavat ja lisäävät paineita uusien moottoriteiden ja satamien rakentamiseen ja
lento. ja laivaliikenteen lisäämiseen. Tämä lisää entisestään luonnon ja ympäristön saastumista.
Jätteet ovat Euroopan yhteisössä kauppatavaraa siinä missä muutkin tuotteet. Niiden liikkumisen
rajoittaminen voidaan katsoa kaupan laittomaksi rajoittamiseksi. Suomessa jätehuolto on halpaa verrattuna
muuhun Eurooppaan. Suomessa on myös Euroopan vakain kallioperä. Suomeen kohdistuukin paineita
muuttua Euroopan kaatopaikaksi, jonne tuotaisiin käsiteltäväksi tai säilytettäväksi sekä yhdyskuntajätteitä
että ydinjätteitä.
Teollisuuden ympäristöverot ja maksut tulkitaan EU:ssa kaupan esteiksi. Suomen on myös hyväksyttävä
markkinoille kaikki tuotteet, jotka on hyväksytty jossain EU:n jäsenmaassa. Tämä heikentää mm.
sähkölaitteiden turvallisuustasoa. Suomi joutunee myös sallimaan lannoitteiden entistä korkeammat
kadmiumpitoisuudet ja EU:n hyväksymät torjunta-aineiden jäämämäärät vaikka, esim. terveydelle haitallinen
kadmium kulkeutuu Suomen oloissa helpommin ravintoon kuin eteläisessä Euroopassa.
Vapaa liikkuminen maastossa ja vesistöissä antaa jokamiehenoikeudet jokaiselle suomalaiselle ja maahan
saapuneelle ulkomaalaiselle. Vapaa liikkuminen myös lisää Suomen luontoon kohdistuvaa kulutuspainetta,
johon on vaikuttamassa ulkomaalaisten mahdollisuus omistaa maata Suomessa. Luonnon kulutuspainetta
lisäävä tekijä on myös rakentamisoikeus rannoille.
KTP vaatii Suomen eroa Euroopan Unionista. Eroaminen antaa mahdollisuuden maakohtaisten tarpeiden
huomioimiseen, mutta myös päätösvallan osallistumisesta kansainvälisten sopimusten sitoumuksiin
ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. - SOSIALISMI ON RATKAISU MYÖS YMPÄRISTÖONGELMIIN
Laajat luonnon ja yhteiskunnan keskinäissuhteisiin liittyvät tarpeet voidaan ratkaista ainoastaan koko
maailman kansojen yhteistyöllä käyttäen hyväksi tieteen ja tekniikan korkeimpia saavutuksia. Tieteen ja
tekniikan edistys ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitaan uusi sosialistinen, yhteiskunnalliseen omistukseen
perustuva tuotantotapa, joka on valmis käyttämään tieteen ja tekniikan saavutuksia keskeisten
yleismaailmallisten ongelmien ratkaisemiseen. Muun muassa ilmaston lämpenemisestä johtuvien
toimenpiteiden toteuttaminen on hyvin erilaista, jos taloudellisen tuotannon päämääränä on tyydyttää
työtätekevien tarpeet ja siten huolehtia ympäristöstä ja työtätekevien kansankerrosten kaikkinaisesta
hyvinvoinnista.
Kärjistyvä ympäristökriisi on tunnettu jo varsin pitkään. Kriisin ratkaisemisessa ei ole tapahtunut tähän
mennessä mitään merkittävää edistystä. Keskinäisen kilpailun ja suurempien voittojen saavuttamisen vuoksi
kapitalistit eivät halua sopia voittojensa käyttämistä ympäristöongelmien ehkäisemiseksi.
Käytäntö osoittaa, että yhä useammin törmätään suuryritysten kanssa syviin ristiriitoihin ympäristön suojelun
järjestämisessä. Esimerkkejä ovat energiantuotanto, öljy- ja autoteollisuus, puunjalostus-, rakennus- ja
kaivosteollisuus. Suurkapitalistien edut edellyttävät tuotantotapaa, jossa ei voida ratkaista
ympäristöongelmia kokonaisvaltaisesti. Samasta syystä ei voida ratkaista muitakaan ihmisten elämään liittyviä
ongelmia kuten työttömyyttä, sotia, liikakansoitusta ja köyhyyttä. Ristiriita työn yhteiskunnallisen luonteen ja
työvoimaa käyttävän pääoman yksityisen omistuksen välillä on kapitalistisen yhteiskunnan perusristiriita.
Tämä ristiriita näkyy myös ympäristöasioissa.
Olemassa olevan vaurauden ja tuotantotapojen muutoksella työväenluokan hallitessa, voidaan saada aikaan
mittavia tuloksia ihmisten hyvinvoinnissa, samalla kun luonnon ja ympäristön tila säilyy elinkelpoisena. Tämä
yhteiskuntajärjestelmä ei perustu kapitalistisiin voittoihin, vaan kasvavien kansan tarpeiden tyydyttämiseen.
Saavutettavissa on tietoisen, työtätekevän ihmisen toiminta luonnon ehdoilla, jota toteutetaan kaikkien
luonnonvarojen sosialistisen omistamisen puitteissa hyödyntäen luontoa suunnitelmallisesti
Jo kapitalistisessa yhteiskunnassa työväenluokka ja sen kansalaisjärjestöt ja kotitaloudet ovat kiinnostuneita
ympäristön tilaan vaikuttavasta yhteiskunnallisesta toiminnasta. Pääomapiirit haluavat tuottaa kulutettavia
tuotteita markkinoille määrättömästi. Ne haluavat vieraannuttaa ihmisen pelkästään kuluttajaksi, joka ei ole
kiinnostunut yhteiskunnallisesta toiminnasta. Maapallo on vaarassa kapitalistisen riiston takia ja siksi tehokas
ympäristönsuojelu on tarpeen kapitalististen tuotantosuhteiden oloissa. Ratkaisu tähän ristiriitaan
saavutetaan, kun työväenluokka ottaa vastuun tuotannon ja kulutuksen järjestämisestä ja suunnittelusta.
Kommunistinen Työväenpuolue katsoo, että ympäristön tilan säilymiseen ja luonnonvarojen kestävään
käyttöön voidaan saada todellinen ratkaisu, kun siirrytään sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään. Tästä
esimerkkinä on maailman ensimmäinen sosialistinen vallankumous Venäjällä. Se alkoi pian säätää perusteita
kestävälle ympäristöpolitiikalle. Niinpä annettiin V.I. Leninin esityksestä asetus maasta (26. lokakuuta 1917),
metsistä (27. toukokuuta 1918), valtion tärkeistä alueista (20. maaliskuuta 1919), maaperän osalta (1.
toukokuuta 1919), kalojen ja merieläinten suojelemiseksi, (24. toukokuuta 1921), ja luonnonmonumenttien
suojelemiseksi (16. syyskuuta 1921).
YMPÄRISTÖOHJELMA 2021